Olemme Saila Tapio ja Mika Kujamäki Forssasta. Kasvatamme pienimuotoisesti suomenlapinkoiria. Koiraharrastus meillä alkoi vuonna 1998 kun ostimme viiden kilometrin päästä kaupungista, maaseudun rauhasta omakotitalon. Haaveenani oli ollut pitkään saada lapinkoira ja kun isäntäkin saatiin ylipuhuttua meille tuli ensimmäinen lapinkoira Saana eli Andersmaan Donna.

Koirien kanssa meillä harrastetaan koirien kanssa ulkoilua, pitkiä metsälenkkejä ja yleistä seurustelua. Kesäisin tehdään helppoja makkarajälkiä läheiseen peltoon tai metsikköön ja jonkin verran myös kotitottista kuuluu harrastuksiin. Näyttelyissä käymme aika usein ja kotona asustaakin muutama muotovalio. Näyttelyissä käynti on mukava harrastus mutta mitenkään vakavasti emme asiaa ota. Kiiankin mielestä jalkapallon peluu on näyttelyitä paljon mukavampi harrastus joten emme rouvaa ole paria kertaa lukuunottamatta sillä kiusanneet.

Kasvatuksessa tavoitteenamme on terve ja mukava perhekoira. Ulkomuodolliset seikat tulevat vasta näiden jälkeen. Kasvattajana olemme "uran" alussa mutta tähän asti olemme onnistuneet ainakin siinä mielessä, että kaikki meiltä pennun ottaneet ovat olleet tyytyväisiä koiraansa. Jokainen perhe on saanut kivan kaverin jonka kanssa voi harrastella tai vaikka vaan seurustella. Jokainen pentue meillä syntyy ja asuu alkutaipaleensa ihmisten ja äiskän niin salliessa koirien keskellä. Tällä tavalla pennut ovat hyvin sosiaalistuneita maailman valloitusta alottaessaan. Kasvattajan mukavinta antia on kuulla omistajilta hyviä kuulumisia (ja joskus niitä huonojakin) ja olemmekin saaneet paljon ihania ystäviä pentujemme kautta. Suuri kiitos siis kaikille kasvattiemme omistajille jotka ovat ahkerasti käyneet koiriensa kanssa näytillä ja erilaisissa tarkastuksissa. Myöskin suuren kiitoksen ansaitsee kaikki muutkin meille ystäväksi tulleet kasvattajat ja koirien omistajat. Ilman teidän apua ja tukea (ja välillä hurttia huumoria) kasvattaminen olisi tosi tylsää ja ikävää puuhaa :)

- Saila Tapio & Mika Kujamäki -